Hoitokurssit

Hoitokurssi

Hoitokurssit on suunnattu kaikille meidän asiakkaille ja kurssin sisältö muodostuu osittain toiveiden mukaan, joten mukaan voi tulla junnut, sennut ja junnujen vanhemmat!

 

Hevosen hoito on yksi tärkeimpiä osia tässä lajissa. Huolellinen hoitaminen ennen ja jälkeen ratsastustunnin auttaa myös hevosta pysymään hyvässä kunnossa kaikin puolin. Hoitaessa pääsee myös viettämään hevosen kanssa aikaa ja kartuttaa hevosmiestaitoja. Yksi tärkeä asia onkin, että tulethan aina tallille ajan kanssa, hevonen on sen ansainnut. 

 

Kurssilla käydään läpi hevosen hoitaminen ennen tuntia (kumisuan käyttö!!), mitä asioita tulisi aina käydä läpi (esim jalat).

Varustamisesta käydään sen verran, että katsotaan muutamia tärkeitä asioita, mitä pitää muistaa. Varsinaista varustamista pääsee halutessaan myös harjoittelemaan, mutta se ei kuulu automaattisesti ohjelmaan.

Myös tunnin jälkeinen hoito käydään perusteellisesti läpi. 

 

Lisäksi voidaan käydä läpi asioita, mitä kurssilaiset toivoo. Myös pienet käsittelyharjoitukset onnistuu. Miettikää myös kaikki mahdolliset kysymykset valmiiksi, niin voidaan käydä niitä kurssilla läpi. 

 

Hoitokursseja pyritään nyt järjestämään tasaisesti niin, että kaikilla meidän oppilailla on mahdollisuus se käydä.
 

Hoitokurssille otetaan 5-6 hlö ja sen hinta on 10e.

 

Seuraava hoitokurssi

 

Hoitokurssit jatkuvat maaliskuussa, päivämäärät tulee pian!